Tukijaksi
Eduskuntaan ei mennä ilman laajaa tukija joukkoa. Kuluva vuosi on ollut monelle taloudellisesti haastava ja kohonneet elämisen kustannukset pakottavat priorisoimaan. Kampanjaani voi tukea myös muuten kuin rahallisesti.
Olen enemmän kuin kiitollinen, jos otat sometilit seurantaan, jaat somepostauksiani tai mainoksia postilaatikkoon (ota yhteyttä ja sovitaan mainosten toimittamisesta) ja ylipäätään kerrot kavereille ehdokkaasta, joka on valmis tekemään töitä.
Mikäli talouspuoli ei ole viimeisen vuoden aikana heittänyt kuperkeikkaa, saa kampanjaani tukea myös rahallisesti. Kampanjatuki kerätään Sujuva arki ry:n tilille ja käytetään ainoastaan ja täysimääräisesti minun eduskuntavaalikampanjaani.
Voit lahjoittaa joko suoraan tilinsiirtona Sujuva Arki ry:n tilille FI2652710420433659 (viestikenttään Oksanen vaalituki) tai klikkaamalla alla olevaa ”lahjoita” painiketta, josta myös onnistuu tuki tilinsiirron tai Mobilepayn kautta.
Olethan yhteydessä, jotta voin kiittää sinua henkilökohtaisesti. Huomioithan, että:
– Kampanjarahoituksen osalta noudatan vaalirahoitusta koskevia sääntöjä ja ohjeita. Kaikki eduskuntavaalikampanjan taloudellinen tuki ilmoitetaan vaalirahoitusilmoituksessa.
– Yksittäinen tuki ja sen antaja on ilmoitettava, jos tuen arvo on 1 500 euroa tai enemmän.
Yksityishenkilön nimeä ei saa ilmoittaa ilman hänen nimenomaista suostumustaan, jos hänen antamansa tuen arvo jää alle 1 500 euron.
– Yksittäiseltä tukijalta saa eduskuntavaaleissa vastaanottaa suoraan tai välillisesti korkeintaan 6 000 euroa.
– Lahjoittajana voi olla yksityishenkilö, yhdistys, yritys, säätiö. Kampanjatuki kerätään Sujuva arki ry:n tilille ja käytetään ainoastaan Jenni Oksasen eduskuntavaalikampanjaan.
Sujuva arki Ry FI2652710420433659
Olen 35-vuotias kahden lapsen äiti Mikkelistä, Etelä-Savosta ja ehdolla Kokoomuksen ehdokkaana eduskuntavaaleissa keväällä 2023 Kaakkois-Suomen vaalipiirissä.