Eduskuntavaaleihin ehdolle ei lähdetä ”soitellen sotaan”. Jo ennen kuin kuntavaaleja oli käyty, sanoin, et kiinnostaa lähteä eduskuntavaaleihin mukaan. Kun sitten aika lailla vuosi sitten kysyttiin sanojen perään, jäin pohtimaan omaa hyvinvointia ja sitä onko mulla lapsi- ja työarjen lomassa riittävästi kapasiteettia vaalikampanjalle.
Kuten kaikki mut tuntevat tietää, kun mä jotain alan tehdä, teen sen täysillä: Kun meen ottaa kampanjakuvia, mulla on rekvisiittaa mukana kassi kaupalla ja vähintään viikon ajatustyö takana siitä millaisia kuvia haluan (vai mitä Kontrastia. Kuvausta sinulle. ?). Kun kirjoitan lehteen, ajatusta on hiottu ja lauseita viilattu. Ja sitä rataa. En siis osaa tehdä sinnepäin ja puoliteholla.
Viime keväänä tajusin, etten tunne oloani niin energiseksi kuin kampanjaa varten pitäisi. Niinpä sen sijaan, että olisin lupautunut mukaan ehdokkaaksi, sijoitin itseeni ja tein jotain, mihin en ollut ikinä aiemmin nähnyt järkeväksi laittaa rahaa: palkkasin koutsin.
Tavoitteena ei ollut laskea mitä syön tai sparrata mua liikkumaan, koska hengitän liikunnasta. Vaan yksinkertaisesti saada treeniajasta enemmän irti tehoja ja saada sitä kautta energisempi olo. Tavoitteeseen olen päässyt!
Koko syksyn kuitenkin myös harmitti, että olin sanonut ehdokkuudelle, ei kiitos (vielä). Kun mies sit loppuvuodesta totesi, et tää on sulle oikeesti tärkeä juttu ja näytä niille, tiesin, että mulla kaikki tarvittava: perheen tuki ja energinen olo, joten tässä sitä ollaan.
Edelleenkin se mikä tehdään, tehdään täysillä ja asenteella.
Tosin rehellisyyden nimissä, tällä hetkellä olen keventänyt treeneistä, koska työpäivät, kampanja ja pienet lapset vievät energiaa ja silloin ei kannata kropalta vaatia sata lasissa -tekemistä. Mutta päivittäin liikun flyereita jaellen ja lasten kanssa touhuten, joten en mä laakereille edelleenkään osais jäädä.
Mut mä oon valmis kevään koitokseen ja kuntoa on rakennettu, joten all in.
Kiitti huippu koutsille (Marko Lampinen ), jonka kanssa treenit jatkuu.